Historia
 

Kahvimme on peräisin suoraan kahvinviljeytilalta ja siksi kahvissamme ei ole erillisiä Fair trade merkkejä tai sertifionteja, ne koskevat vain kahvi federaatioioden tekemiä ostoja ( keskittyneitä kahvinostojärjestöjä). Maksamme kahvistamme tietoisesti aina hieman enemmän kuin nämä keskusjärjestöt ja saamme vastineeksi aina sadon parhaat pavut ensimmäisinä tilalta.


Cafe Sarrian kahvin historia alkaa vuodesta 1925, kun Don Aquilino Sarria päätti alkaa kahvikauppiaaksi. Hän osti aluksi kahvinsa paikallisilta kahvitilatyöläisiltä. Tämän jälkeen hän osti itselleen kaksi aasia kantamaan ostamaansa kahvia, jota hän myi kauppoihin Caucassa Kolumbiassa. Hänen toimintansa alkoi kasvaa ja hän pystyi ostamaan itselleen oman farmin, jonka hän nimesi Carrizaksi. Farmi oli kooltaan 114 hehtaaria. Vuonna 1953 hän nai Ismenia Agredon, ja he saivat yksitoista lasta, jotka kaikki alkoivat työskennellä perheen kahvitilalla. Ajan myötä Don Aquillino alkoi oppia kuinka kasvattaa, poimia ja paahtaa erinomaista kahviaan. Sarrian perhe on ylpeä voidessaan tarjota kahviaan, jota he ovat kasvattaneet, paahtaneet ja myyneet jo kolmessa sukupolvessa.

Paahtaminen

Cafe Sarrian kahvi on maultaan mieto, rikasarominen ja sisältää pienen katkeron maun olematta kuitenkaan liian vahva tai kitkerä. Kahvi on maultaan Al gusto del Campesino, eli kahvi on sellaista kun kahvinviljelijä sen haluaisi olevan, juuri niin kuin Don Aquillino sen halusi juoda. Kahvia paahdetaan noin viisitoista minuuttia. Kun pavut ovat jäähtyneet, niiden annetaan aromatisoitua kolme päivää, jolloin ne saavat täyden makunsa.

Kahvinviljely

Kolumbialainen kahvi on tunnettu maailmanlaajuisesti sen vahvasta luonteesta ja tuoreesta mausta. Cafe Sarrian kahvi kasvaa ravintorikkaassa, tuliperäisessä maassa kauniilla papayaylängöllä, joka on 1700 metriä merenpinnan yläpuolella. Carrizan tilalla Arabica pavut kasvavat oikeassa, noin +25 asteen lämpötilassa. Kypsät marjat valitaan huolellisesti ja poimitaan käsin ja niistä valitaan vielä parhaat kahvinpavut tuotantoa varten. Kahvisato korjataan kahdesti vuodessa, ensimmäinen huhtikuussa ja toinen lokakuussa.

 
 
Copyright © 2010 Mocca.Fi.
 
 
Mocca Group Finland
Asiakaspalvelu:
Tel:+358(0)400603127
e-mail:info@mocca.fi